Aarnio saa paremman puolustuksen kuin moni muu huumerikosepäilty
Helsingin huumepoliisin hyllytetty päällikkö, rikosylikomisario Jari Aarnio, yritti kuluneella viikolla päästä vapaaksi marraskuusta 2013 kestäneestä tutkintavankeudesta. Kuten arvata saattoi, oikeus jatkoi Aarnion vangitsemista. En ole lukenut oikeuden perusteluja, vaan olen täysin lehtitietojen varassa. Jokaisella tutkintavangilla on oikeus hakea oikeudelta vapauttamistaan kahden viikon välein jos olen oikein ymmärtänyt.
Olisi ollut lähes ennenkuulumatonta, jos Aarnio olisi vapautettu. Hänen avustajansa, asianajaja Riitta Leppiniemi, piti vangitsemisen jatkamista kohtuuttomana. Vastoin kuin moni luulee, vangitsemisesta ei päätä poliisi, ei syyttäjä tai puolustusasianajajakaan. Asiasta päättää oikeus, joka punnitsee, onko vangitseminen kohtuutonta vai ei.
Maallikon mieleen saattaa tulla, että jos esitutkinta on valmis, homma on ikäänkuin nipussa ja syytetty voisi vastata oikeudessa vapaalta. On erittäin harvainaista, että rikosjutussa, jossa vaaditaan kaksinumeroista vuosia rangaistukseksi, epäilty päätekijä päästettäisiin vapaaksi oikeudenkäynnin ajaksi. Helsingissä tällainen on äärimmäisen harvinaista. Käytössäni ei ole todellakaan tilastoja, mutta Helsingin käräjäoikeutta pidetään poliisin käsikassarana vangitsemisasioissa. Jos siis tutkiva poliisi vaatii vangitsemista, Helsingin käräjäoikeus yleensä näin myös tekee.
Muistan viime ajoilta vain yhden julkisuudessa olleen tapauksen, jossa varsin vakavasta rikoksesta epäilty on päästetty vapaalle jalalle ennen ratkaisua (vapaalle pääsi nyt myös Aarnio-jutun rikollispomo, mitä pidin myös erikoisena asiana). Tällainen on valelääkäri Esa Laihon tapaus. Tässä jutussa hänen avustajansa, oikeustieteen tohtori Kari Uoti, sai päämiehensä vapaaksi vaikka poliisi vaati hänen pitämistään vangittuna. Uotin älykkyys pääsi aivan omiin mittasuhteisiinsa tässä vangitsemisoikeudenkäynnissä.
Takaisin Jari Aarnioon. Ymmärrän käräjäoikeuden ratkaisua pitää Aarnio vangittuna. Kyseessä on varmaankin yksi ovelimmista poliisipomoista Suomessa. Jo nyt oikeudenkäynneissä on käynyt ilmi, että huumerikosten tutkinta on ollut oveluutta, nokkeluutta ja röyhkeyttä vaativaa puuhaa. Toisin sanoen Aarnion ja hänen alaistensa poliisitaktiikka on ollut kokonaisvaltaista ja sellaista, jossa tarkoitus on pyhittänyt keinot. Tutkijat ovat nostelleet poliisin pankkikortilla ”seinästä” rahaa ja laittaneet tositteen kirjanpitoon yksinkertaisella selityksellä tyyliin ”tutkinnan kuluja”.
Vaikka esitutkinta-aineisto olisi likimain kasassa ja oikeuden käytössä, mieleen tulee kuitenkin eräs tärkeä perustelu, miksi Aarnio on pidettävä telkien takana. Oikeudenkäynti on turvattava muutenkin kuin siten, että vastaaja saapuu oikeuden eteen joka päivä sovittuna aikana. Mieleen tulee, että Jari Aarnio on ollut taitava verkostoituja (moni lehtimies on syönyt tämän kädestä ja yhdessä on punottu jos jonkinlaisia arveluttavia julkisuustemppuja) lehdistön suuntaan, rikollismaailmaan ja tietysti myös poliisissa.
On ollut suorastaan hämmästyttävää seurata oikeudenkäyntejä, joissa Aarnion alaiset ovat peesanneet entistä esimiestään. Arveluttavat tutkintamenetelmät ovat tuntuneet aivan normaaleilta näiden poliisimiesten mielestä. Tajuavatkohan alaiset, ettei heidän arvostamansa päällikkö tule enää koskaan esimieheksi poliisiin? Pahoittelen, että ennakoin hieman hovioikeuden ratkaisuja.
Oikeuskin haluaa pitää Aarnion kiinni edelleen. On mahdollista, että jos Aarnio olisi vapaana, hän pystyisi kovan luokan poliisiosaamisellaan vaikuttamaan erilaisiin asioihin halutessaan jopa dramaattisella tavalla. Kyse ei ole puolustautumisen oikeuden kunnioittamisen puutteesta vaan enemmänkin siitä, että oikeudenkäynti turvataan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä on myös, ironista kyllä, Aarnion oikeusturvan kannalta myös merkittävää. Se voi kylläkin olla Aarnion kannalta epämiellyttävää, mutta oikeus toteutunee paremmin näin kun pääepäilty pysyy kopissa.
Aarniolla on parempi puolustus kuin syytetyillä huumejutuissa yleensä. En muista, että kovin monella huumesyytetyllä olisi ollut peräti kaksi huippujuristia avustajanaan. Uskon, että Aarnio saa todella hyvän avun ”kasvotonta oikeuskoneistoa” vastaan. Aarnio on käytännössä itse ollut vaatimassa esikuntansa kanssa jokaista törkeästä huumerikoksesta syytettyä pidettäväksi vangittuna. Poliisin mielestä vangitseminen ei ole koskaan ollut kohtuutonta. Nyt Aarnio sattuu olemaan vaan vastapuolella.
Reilun puolentoista vuoden vangitseminen on tietysti raskasta epäillylle (ja hänen lähipiirilleen), mutta kuten tiedämme, sellaista se vain joskus on. Onpa nettiuutisoinnissa jopa voivoteltu Aarnion kohtaloa, kun virkatyökin on mennyttä ikävän julkisuuden takia. Julkisuus on oheisrangaistus, jonka ankaruus on aina jutun kohteen omasta päästä kiinni.
Pakkokeinoihin liittyy aina ikäviä varjopuolia, vaikka olisikin olemassa syyttömyysolettama. Epäillyltä saattaa mennä maine, työpaikka, perhe, rahat ja terveys. Toistaiseksi Aarnio on vaikuttanut esiintyessään oikeudessa varsin hyväkuntoiselta ja potralta.
Myös Aarnion eristämistä on taivasteltu. 23 tunnin vuorikautinen koppihoito saattaa kuulostaa rajulta, mutta ei se sitä ole. Jos Aarnio päästettäisiin vapaalle vankilaosastolle muiden vankien sekaan, saattaisi epäillyn nenä kipeytyä liian usein. Poliisimies vankilassa kun ei ole vankeinhoidollisesti aivan ideaalein asia. Rikosseuraamusviraston tulee pitää huolta siitä, että vanki ei saa turpaansa. Tästä syystä häntä kannattaa pitää eristettynä muista vangeista.
Salissa on yksi syyttäjä, joka ei juuri anna armoa kenellekään. Pihla Keto-Huovinen poraa katseellaan syytettyjä ja laittaa poliisitodistajatkin ahtaalle. Hän selkeästi tekee työnsä kuten syyttäjän pitääkin, eikä kumartele poliisia. Eräs Aarnion oikeudenkäyntejä seurannut kollegani sanoi, että Keto-Huovinen on jopa hieman julmanoloinen kuulustellessaan syytettyjä. Hänen mukaansa tämä säälimätön rooli on ollut kuitenkin varsin toimiva.
Suurin virhe Aarnion jutussa on lukea kansalaisten kommentointia vaikkapa iltapäivälehtien verkkosivuilla. Alkaa naurattaa, ärsyttää ja iskee halu muuttaa toiseen maahan. Netissä länsimaista ilmaisuvapauttaan käyttävät todelliset lantalaismaallikot, jotka latelevat mielipiteitä välittömästä vapauttamisesta kuolemantuomioon. Naivein kanta liittyy syyttömyysolettamaan. Juridisesti ihminen on tietysti syytön ennen lainvoimaista oikeuden päätöstä, mutta ei se nyt ihan näin mene edes tapauksissa, joissa ei löydy savuavaa asetta. Mitäpä jos Aarnio olisi myöntänyt syyllisyytensä osittain tai kokonaan? Eikö asiasta saisi tuolloinkaan kirjoittaa koska lainvoimaista päätöstä ei ole? Monissa uutisissa jaksetaan jauhaa kerta toisensa jälkeen, että ”Aarnio kiistää syytteet”. Eiköhän se ole jo tullut selväksi jokaiselle. Uutinen olisi se, että Aarnio myöntäisi syytteet oikeiksi.
Eräs iltapäivälehti on ollut järkähtämättömän ailahtelevainen Aarnio-uutisoinnissaan. Puolueettomuus tai neutraalius ei tarkoita sitä, että yhdessä jutussa naulataan syytetty ja toisessa valkopestään järkyttävällä härskeydellä. Mutta ihmiset juttuja kirjoittavat. Pystyn kuitenkin jo otsikkotekstistä näkemään, kuka on minkäkin jutun kirjoittaja. Pystyn näkemään tekstin takaa valkopesun syytkin. Mielipiteeni vahvistuu kun luen huumejutun syytteen. Hitto, toimittajahan on syönyt täysin poliisin kädestä ja jopa tehnyt täysin mitä poliisi kulloinkin on halunnut. Aarnion touhussa on siis oltu mukana ihan täysillä.
Vaikka Aarnio saisi 13 vuoden maksimituomion, jota syyttäjät vaativat, hän tulee vapautumaan noin viiden vuoden kuluttua. Se on fakta. Suomi on yllätyksien yhteiskunta. Ties mistä Aarnio tullaan vielä löytämään. Vaikka moni on valmis sylkemään miehen päälle, saattaa joku toinen nähdä hänessä potentiaalia vaikka minkälaiseen työhön. Jos vielä korvauksia nasautetaan niskaan miljoonalla, tämäkin homma on entisen rikosylikomisarion nokkeluudella kierrettävissä yritysjärjestelyillä. Mutta tämä nyt on vain spekulaatiota.
2020 Jari Aarnio tulee marssimaan nykylainsäädännön mukaan valvottuun koevapauteen. Hän siis tulee kulkemaan joukossamme kuin kuka tahansa. Ja joka rangaistuksensa on suorittanut, sillä on kortit tasan yhteiskunnan kanssa. Siihen kai lainsäätäjä on pyrkinytkin.
Tässä vaiheessa Aarnio-juttu on sekava, edelleen uskomaton ja mediapaukku, jota ainakin allekirjoittanut seuraa suurella mielenkiinnolla. Luen valtavan esitutkinta-aineiston aikanaan läpi ja palaan asiaan jos löydän jotain mitä ei ole vielä kerrottu. Tai sitten vain taivastelen kun suurin osa suomalaisista.
”Arveluttavat tutkintamenetelmät ovat tuntuneet aivan normaaleilta näiden poliisimiesten mielestä.”
Tämä kertoo totaalisesta valvonnan ja virkavastuun puutteesta poliisiorganisaatiossa. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron seuraajalla Seppo Kolehmaisella on suuri työ edessään mm. näitä ongelmia ratkoessa. Ongelmat eivät suinkaan rajoitu Helsingin huumepoliisiin, vaan Porin poliisissa on tehty aivan kamalia asioita sillä varmuudella, etteivät syyttäjät syytä ja kavereita löytyy hyvin korkeilta jakkaroilta. Rakenteellinen korruptio on toinen asia, johon Kolehmaisen on puututtava virkakaudellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Työntekijä, poliisi, ihminen – Jari Aarnio! Syyttäjän massiivinen huuto lienee tarpeen, jotta ehdottomuutensa varmistuisi.
Itse en tiedä taustoista mitään, mutta intuitioni on; Aarnio on syytön!
Ilmoita asiaton viesti
”Vaikka Aarnio saisi 13 vuoden maksimituomion, jota syyttäjät vaativat, hän tulee vapautumaan noin viiden vuoden kuluttua. Se on fakta.”
Periaatteessa voi lusia pidempäänkin: jos vaikka ensin tuomitaan 6 vuotta ja tynnyrikeissiä pyöritellään tosi kauan, niin tuomiot voisivat olla erillisiä ja kohtuullistamisenkin jälkeen voisi lusittavaa saada seitsemisen vuotta.
Itse olen kallistunut 12v veikkaukseen ilman mitään kikkoja. Silloin vapaus koittaisi jo noin viiden vuoden kuluttua.
Ilmoita asiaton viesti
On aivan erikoista toimintaa suomessa, kun keskusrikospoliisi joka ensi alkuun tekee yhteistyötä helsingin huumepoliisin kanssa ja kohta rupeaa tutkimaan yhteistyökumppaniaan…
Suomessa pitäisi olla ihan poliisista erillään oleva puolueeton taho,joka tutkisi polisissa mahdollisia epäselvyyksiö, niin kuin muissakin sivistysmaissa…On myös esitetty perustuslaillisen oikeusistuimen tarvetta…
Mikä varmasti auttaisi tuomaan moneen asiaan puolueetonta uskottavuutta, joka parantaisi kansalaisten uskoa saada rehellisiä oikeudenkäyntejä, ilman pelkoa vaikkapa ”tuomarin mielestä väärän puolueen kannattamisesta johtuvaa epäuskottavuutta”…
Ilmoita asiaton viesti